Haastattelemme laihduttajaa: Sandra pudottaa painoaan
Tänään on Sandran kolmas leikkauksenjälkeinen päivä. Juuri nyt hän odottaa huoneessaan kotiutumista ja olonsa on hieman jännittynyt. Keskustelemme Sandran kanssa siitä, miksi hän päätti tulla leikkaukseen, miten se meni ja millaisia tuloksia hän odottaa.
Miksi päätit teettää mahalaukun pienennysleikkauksen?
Jo pienestä lähtien olin se, joka söi muiden nenän edestä kaikki makupalat ja äiti sitten aina torui. En yksinkertaisesti tajunnut rajaa. Että syömähimoni on vakava ongelma, ymmärsin vasta sitten, kun vaa’alle astuessani huomasin, että painoa oli lisääntynyt jyrkästi 10 kg. Vihdoin älysin, etten osaa syödä normaalisti ja minulla on taipumus ahmia. Ja tietenkin – kun et osaa syödä, niin myös paino nousee.
Aikaisemmin olen kyllä noudattanut ruokailuohjelmaa ja pitänyt kiinni ruokavaliosta, mutta vanhat ruokailutottumukset ovat aina palanneet. Yhtenä syynä epäsäännölliseen syömiseen ja epäterveelliseen ruokavalioon on myös työni – pitkien yövuorojen jälkeen on energiantarve aamulla suuri ja käsi ojentuu ottamaan ensiksi juuri suklaata. Haluan oppia syömään uudelleen.
Miksi valitsit juuri pantaleikkauksen?
Mahapanta oli minulle ainoa vaihtoehto. Kaikki muut lihavuusleikkaukset vaikuttivat liian radikaaleilta, sillä mahalaukkua ei voida enää ommella yhteen, kun siitä kerran on jokin osa leikattu pois. Mutta pannan voi myöhemmin poistaa ja siihen ei liity peruuttamattomia anatomisia muutoksia. Mahapanta on ikään kuin henkilökohtainen kurissapitäjä, joka ei anna ahmia.
Miten leikkaus meni?
Leikkaus meni nopeasti ja mitään pelko mahapannan asettamisen yhteydessä ei ollut. Leikkauksen jälkeen tunsin vatsassa kaasukipua. Toisena leikkauksenjälkeisenä päivänä oloni oli jo huomattavasti parempi. Kolme ensimmäistä päivää lienevätkin kaikkein epämiellyttävimpiä.
Mitä odotat lähitulevaisuudelta?
Odotan etenemistä asteittain ja vaivatonta paranemista. Ns. välitöntä wow-efektiä en toivo. Olen valmis muuttamaan ruokailutottumuksiani, saavuttaakseni mahdollisimman hyvän tuloksen. Ja hyvä on, että voin kuitenkin jatkossakin syödä kaikkea haluamaani, vain annoskokoja täytyy rajoittaa.
Sandran tiedot ennen pantaleikkausta:
Paino: 104 kg
Vyötärön ympärysmitta: 113 cm
Lantion ympärysmitta: 114 cm
Käsivarren ympärysmitta: 36 cm
Reiden ympärysmitta: 68 cm
Tapaamme Sandran uudelleen silloin, kun leikkauksesta on kulunut kaksi kuukautta ja myös ensimmäiset tulokset ovat jo nähtävissä. Ensi kerralla puhumme myös oikeanlaisesta ruokavaliosta ja sen merkityksestä terveellisten elämäntapojen juurruttamisessa.
*Vastaukset haastatteluun ovat muuttamattomia.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia
Kaksi vuotta myöhemmin: Sigridin kokemustarina vatsan muotoilun jälkeen
Keskustelu muuttujan kanssa: kauneustoimenpiteet palauttivat nuorekkaan ulkonäön
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää bariatrisesta kirurgiasta
Lihavuusleikkaus – terveyden ja elämänlaadun parantaja
Ylimääräisen ihon poisto merkittävän painonpudotuksen jälkeen
Kokemus vatsan korjausleikkauksesta: se ei ole pelkkä kauneusleikkaus
Haastattelemme painonpudottajaa: Kristiina on huolissaan terveydestään
Älkäämme unohtako mittasuhteita
Liikakarvoitus kasvoissa: laserhoito auttaa pääsemään lopullisesti eroon epätoivotusta karvoituksesta
Christinas Clinicillä aloitti työt Pohjoismaiden plastiikkakirurgian huippunimi
Keskustelu ihmeellisen muuttujan kanssa: miten Avo sai uuden nenän
Kauneuskirurgia: vahvasti noususuunnassa ympäri maailmaa
Olkavarren plastiikkaleikkauspotilas tunnustaa: minua hävetti kohottaa käsiäni
Keskustelu: Kati pääsi eroon roikkuvasta vatsasta
Potilaan kokemus: painonpudotus pantaleikkauksella 55-vuotiaana
Keskustelu muuttujan kanssa: Ulvin uusi elämä esteettisen kirurgian jälkeen
Asiantuntijana selittää: mahapanta tarkoittaa yksilöllistä painonpudotusta
Helsingin Sanomat. Lihavuuskirurgia voi olla tehokas ratkaisu tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon
6 kuukautta mahapannan asettamisesta – Kristiinan ja Sandran tarina
Keskustelu muuttujan kanssa: Janen itseluottamuksen palautti kauneuskirurgia
Keskustelu muuttujan kanssa: Veroonikan kokemus esteettisestä kirurgiasta
Potilaan tarina: Botox käänsi hikihanat kiinni
Vuosi leikkauksen jälkeen: mahapannan asentaminen
Esteettinen kirurgia – nouseva trendi miesten keskuudessa
Mahapanta – tehokas tapa pudottaa painoa
Vatsan muotoilu palautti elämänhalun kolmosten kantamisen jälkeen
Keskustelu muuttujan kanssa: Karin löysi itsevarmuuden uuden nenän ja rintojen ansiosta
Jaanan tarina: Kauneusleikkauksen jälkeen katosivat terveysongelmat
Keskustelu muuttujan kanssa: Kun paino alkaa haittaa elämää
Vartalon muodon muuttaminen on mahdollista – 360° Body Lift -leikkaus voi auttaa sinua saavuttamaan viehättävän tiimalasivartalon.
Katrin Väli: kokemus silmäluomien korjausleikkauksesta Christinas Clinicissä.
Onko sinulla kysymyksiä?
Pärnu mnt. 67A, 6. krs, Tallinna|Tel 604 9000|info@cc.ee| © 2024 Christinas Clinic
Erikoissairaalan toimilupa L04979 (säätiö SA Christinas Clinic)|Erikoissairaanhoidon toimilupa L04954 (CBF Medical OÜ)