Akne-hoito opas potilaalle
Paras tava saada akne-bakteeri hallintaan on aloittaa yksinkertaisella ymmärryksellä, mikä on ongelman aiheuttaja.
- Akne eli näppylä tulehdus, ihottuma – ihon hiuskarvojen juurituppien ja talirauhastiehyjen tukkeutumisen seurauksena muodostunut tulehduksellinen eli ei-tulehduksellinen prosessi.
- Hiuskarvojen juurituppien ja talirauhastiehyjen sulkeutumista aiheuttavat talista ja iholta irtoneet sarveiskalvosoluista muodostuneet korkit.
- Mätätulehdus akne muodostuu siinä tapauksessa, kun talikorkit kolonisoituvat ja aiheuttavat follikuliittia eli hiuskarvan juurituppien tulehdusta, jota aiheuttavat ihon mikroilmastoon sisältyvät anaerobiset bakteerit Propionibacterium acnes. Anaerobinen bakteeri on bakteeri, joka lisääntyy hapenpuutteellisessa ympäristössä. Siksi rasvainen iho edistää tämän bakteerin leviämistä, koska se estää hapen pääsyn vahingoituneelle alueelle.
- Tilanteen lievittämiseksi pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin, vähentämällä talin eritystä ja pitämällä iho aina puhtaana.
- Samoin on ymmärettävä, että bakteeripesäkkeet siirtyvät myös silloin, kun niitä hajotetaan. Se tarkoittaa, että bakteeri siirtyy iholla alueelta toiseen, kun sitä siirettään jollakin esineella, esimerkiksi meikkipoistolapulla, jota vedetään koko kasvojen yli ta sitten partakoneella, kun sen kanssa liikutaan alueelta toiseen, ilman desifiointia. Miehille suosittelemme partakoneen puhdistamista desifiointiaineilla – lievemmän aknen tapauksessa jokaisen käyttökerran jälkeen, vakavamman aknen tapauksessa myös käytön aikana, kun siirryt alueelta toiselle (esimerkiksi poskelta toiselle).
- Voiteet ja seerumit on suositeltavaa pitää pakkauksissa, joissa on pumppu tai aplikaattori. Ei ole suositeltavaa käyttää tuotteita, joita on otettava pakkauksesta
- Jos applikaattori joutuu kosketuksiin ihon kanssa, applikaattoria tulisi käytön jälkeen puhdistaa desinfiointiaineella. Sama pätee myös meikkituotteiden aplikaattoreihin.
- Hyvin täkeää on myös ravitsemus ja ruokavalio – maitotuotteiden käyttö usein aiheuttaa ihmisille lisääntynyttä talieritystä ja niistä luopumisella voi olla positiivisia tuloksia.
- Puhtaana on pidettävä myös uudelleen käytettävät pyyhkeet ja vuodevaatteet. Tyynyliinat pitäisi vaihtaa vähintään kerran viikossa.
Klinikan ohjeet potilaiden ihonhoitoon:
- Käytä ihon puhdistuksessa vain kertakäyttöisiä puhdistuslappuja, jotka on vaihdettava siirryttäessä alueelta toiselle.
- Muista ehdottomasti pestä kasvosi aamulla ja myös illalla. Iho on perusteellisesti puhdistettava meikistä, talista ja muusta liasta. Siihen on suositeltavaa käyttää saippua, jonka PH on 5,5. Kaupoissa on tarjolla laaja valikoima tälläisiä saippuoita. Dermastirin tuotevalikoimasta ovat siihen sopivia:
- Foaming Cleanser puhdistusvaahto: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-multienzyme-foaming-cleanser-puhastusvaht/
- Énergie Pellet Cleanser: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-energie-pellet-cleanser/
- Jos iho on erittäin rasvainen, suosittelemme puhdistaa sitä myös päivällä, käyttäen kasvojen ihon puhdistamiseen tarkoitettua toniikkia, joka on myöskin saatavilla jokaisessa kaupassa. Dermastirin tuotevalikoimasta sopii siihen:
- Cleanser Multirepair himmennetty toniikki: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-cleanser-multirepair-matistav-toonik/
- Kaikkien aktiivista aknea potevien potilaiden, jotka haluavat teettää lasentoimenpiteen tai leikkaukseen, on painokkaasti suositeltavaa aloittaa Dermastir Tsunami puhdistuaineen käyttöä 3X viikossa akne-alueella. Tämä on puhdistusaine, joka rikastaa ihoa hapella, jarruttaen siten anaerobisten bakteerien lisääntymistä. Jos potilas, joka kärsii aktiivisesta aknesta, haluaa tulla kasvojen alueen leikkauksiin tai laserhiontoihin (esimerkiksi aknen arpien poisto), niin Tsunamin käyttö ennen leikkausta ja sel jälkeen on pakollista. Se on tarpeen, jotta ankeongelma ei pahentuisi leikkauksen/toimenpiteen seurauksena.
- Tsunami on saatavilla: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-tsunami-sugavpuhastav-geel/
- Ihon kosteuttamiseen on käytettävä aineita, jotka ovat öljy- ja rasvavapaita. Siihen sopivat hyaluronihappoon perustuvat kevyet voiteet sekä öljyvapaat kosteuttavat seeerumit.
Dermastirin tuotteista sopivat siihen: - Ravinteikas seerumi: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-dropper-rich-nutrition/
- Palauttava seerumi: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-dropper-repair-corrector/
- Punoitusta vähentävä seerumi: https://www.christinasclinic.ee/et/product/dermastir-dropper-punetust-vahendav-seerum/
Huomio! Kyseessä on terveyspalvelu. Christinas Clinicillä on Viron Terveysviraston myöntämä toimilupa L04361 (CBF Medical OÜ). Leikkauksia suorittavat terveydenhuollon ammattihenkilöt.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia
Murretaan vanhentuneita myyttejä rasvaimusta toipumisesta
Tänä päivänä vanhentunut, mutta yhä laajalti levinnyt myytti rasvaimusta kertoo, että toipuminen toimenpiteestä olisi pitkä ja kivulias prosessi, johon liittyisi runsaasti mustelmia.
Kaksi vuotta myöhemmin: Sigridin kokemustarina vatsan muotoilun jälkeen
Kaksi vuotta sitten olin yksinhuoltajaäiti, joka kasvatti kolmea poikaa. Prioriteettini oli yksinomaan heidän hyvinvointinsa, ja olin täysin unohtanut itseni naisena.
No-touch-laitteella rintaimplantit voidaan asentaa kehoon entistä turvallisemmin
Christinas Clinic tarjoaa tästedes Motivan rintaimplanttien laittamisen yhteydessä lisäpalveluna no-touch -tekniikan mahdollisuuden.
Vartalon muodon muuttaminen on mahdollista – 360° Body Lift -leikkaus voi auttaa sinua saavuttamaan viehättävän tiimalasivartalon.
Kehon runkoon kertynyt rasvakutos ja ruma roikkuva iho voidaan poistaa tehokkaasti. Kauneusklinikkamme tarjoaa suoraa ratkaisua.
Christinas Clinicillä aloitti työt Pohjoismaiden plastiikkakirurgian huippunimi
”Nenäplastiikka on erikoisalue, jota on opiskeltava koko elämä, joten se on loputon tie jokaiselle kirurgille”, lausuu ainutlaatuisen pätevyyden omaava Atte Manninen
Vatsan muotoilu palautti elämänhalun kolmosten kantamisen jälkeen
Mennäkö leikkaukseen vai ei, pohti Sigrid Holmsen blogissaan, kuvaten ahdistusta, joka iski häntä, kun hän katsoi roikkuvaa vatsaansa. Christinas Clinic hoiti kolmoset synnyttäneen äidin.
Kirurgiset tukilangat (Thread and Lift) ovat tehokkain ja onnistunein vanhenemisen vastainen toimenpide
Oikeaan aikaan asennetut kirurgiset kasvolangat hidastavat vanhenemisprosessia ja takaavat nuorekkaan ulkonäön pitkäksi aikaa. Maailmalla suosituksi tullut menetelmä on osoittautunut vuosien aikana onnistuneeksi säästäen myös leikkauksilta ja arvilta.
Ergonomix2 – ylellinen rintaimplantti, jota olet odottanut kauan
Implantit nanoteknologisella päällyspinnalla ja ilmaisella laajennetulla takuulla ovat kauneuskirurgian ehdoton Créme de la Créme.
Kun nainen ei ole tyytyväinen rintoihinsa
Rintojen suurentaminen, pienentäminen tai muotojen yhtenäistäminen.
Rintojen suurennus omalla rasvalla – lopultakin tehokas menetelmä
AdipSculptin uusi menetelmä mahdollistaa sen, josta on jo pitkään puhuttu ja haaveiltu
Paketti äideille: rinnat & vatsa
Synnyttäneet naiset kääntyvät esteettisen kirurgian puoleen lähinnä kahden ongelman vuoksi:
Putkimaiset rinnat – vaiettu huoli
Lue lisää putkimaisesta rinnoista.
Haastattelu: Rintojen häpeäminen aiheuttaa stressia
Lue lisää, miksi rinnat aiheuttavat stressiä monien naisten keskuudessa.
Liisin tarina: Rasvaimu, joka muutti elämää
Puhutaan potilaan tarinasta siitä, miten rasvaimu muutti elämää.
Lipoödeemi – rasvaa, joka häviää vain kirurgin käsissä
Mikä on lipoedeema? Lue lisää.
Hyaluronidaasi – avustaja ei-toivotun täyteinjektion yhteydessä
Lue, mitä hyaluronidaasia on ja miten se auttaa.
Soikeanmuotoiset rintaimplantit ja niiden plussat
Christinas Clinic on laajentanut rintaimplanttien valikoimaansa.
Rasvaimu 360: kun karanteeni oli vaikuttanut tuhoisasti keskivartalooni
Potilaan kokemus. Ennen ja jälkeen -kuvat
Video! Kauneusbloggaaja Anita Sibul huulten suurennuksesta
Huulten täyteläistäminen: ennen ja jälkeen.
Julia Smoli: silmäluomien korjausleikkaus eli miten päästa irti veltostuneista alasilmäluomista.
Ennen ja jälkeen valokuvat – silmäluomien korkrjausleikkkaus
Muutokset kehossani ajassa – silmänympärys ja kulmakarvojen asento
Kasvojen muutokset ajassa.
Rintojen suurennus ja liikunta – vuotta leikauksen jälkeen
Lue Julian kokemusta rintojen suurennuksesta.
Kryoterapia FreezPenillä – nopea ja kivuton ratkaisu häiritsevään ongelmaan
FreezPen poistaa iholta ihon uudismuodostumat sekä viat vaarattomasti, tarkkaan ja mukavasti, käyttämällä siihen kryoterapiaa eli kylmähoitoa
Mommy makeover – tarvepohjainen palvelu vai onnistunut mainoskampanja?
Naisen vartalo raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.
8 lapsen synnytyksen jälkeen: kokemus “äidit taas kuntoon” paketin kanssa
Rintojen ja vatsan korjaus yhden sairaalassaolon.
Kasvot laihemmaksi ja poskikuopat näkyville?
Kasvojen mallintamiseen ja poskien muotoiluksi käytetään erilaisia menetelmiä.
Miksi ulkonäköni on minulle tärkeä?
avalla tai toisella me kaikki välitämme siitä, millainen on ulkonäkömme.
Viron kauneuspistoksiin erikoistunut huipputekijä liittyi Christinas Cliniciin
Viron yksi ensimmäisistä täytepistoksien tekijöitä.
Kaksoisleuka: rasvaimu, leukaimplantti vai molemmat?
Miten saavuttaa kaunis kasvoprofiili?
Mihin suuntaan liikkuu rintakirurgia: Kansainvälinen ergonomisten implanttien kongressi 2019
Millaisia trendejä on kauneuskirurgiassa?
Sigridin tarina: elämä kauneuskirurgian jälkeen
Tulokset 2 vuotta kauneusleikkauksien jälkeen.
Silmäluomien leikkaus: ylimääräinen iho ei häviä itsestään
Milloin pitäisi kääntyä kliniikan puoleen?
Asiantuntijat puhuvat: miehet ja esteettinen kirurgia
Myös miehet haluavat näyttää hyvältä.
Kokemustarina: rintojen pienennys miehillä
Miksi on rintojen pienennys niin suosittua miesten keskuudessa?
Tarjous miehille
2 in 1 leikkauksen edut:
Keskustelu muuttujan kanssa: Kun paino alkaa haittaa elämää
Poikkeuksellinen muuttuminen esteettisen kirurgian ansiosta.
Kokemus vatsan korjausleikkauksesta: se ei ole pelkkä kauneusleikkaus
Lue potilaan kokemuksesta vatsan korjausleikkauksesta.
Potilaan kokemus: painonpudotus pantaleikkauksella 55-vuotiaana
Elämä 4,5 vuotta mahalaukkupannan asetuksen (pantaleikkauksen) jälkeen.
Keskustelu muuttujan kanssa: Veroonikan kokemus esteettisestä kirurgiasta
Veroonikan vartalo palautettiin vatsaplastioilla ja rintaleikkauksella.
Näyttelijätär Ülle Lichtfeldt: kosteuttavien pistosten toimenpide Christinas Clinicillä
Mikä on tunnetun näyttelijättären kauniin ihon salaisuus
Potilaan kokemus: minun ensimmäinen botoxini
Tyytyväisyys botuliinitoksiinipistosten jälkeen.
Keskustelu muuttujan kanssa: Ulvin uusi elämä esteettisen kirurgian jälkeen
Potilas Ulvin ”ennen ja jälkeen” tarina.
Keskustelu muuttujan kanssa: lasertoimenpiteet antoivat itseluottamuuden
Potilaan kokemus lasertoimenpiteistä.
Bikinifitness-urheilija Julia Tšižova: kokemus rintojen suurennuksesta
Miten sai nuori nainen itselleen unelmiensa rinnat?
Meikkitaiteilija Meelis Krik: mehed, Botox ja täytepistokset?
Lue Meeliksen kokemuksesta.
Keskustelu muuttujan kanssa: Janen itseluottamuksen palautti kauneuskirurgia
Ihmeelliset tulokset esteettisen kirurgian ansiosta.
Aknehoito – tehokas ja toimiva
Ingritin hoito koostui useista vaiheista.
Keskustelu muuttujan kanssa: kauneustoimenpiteet palauttivat nuorekkaan ulkonäön
64-vuotisen rouvan kokemus esteettisen kirurgian kanssa.
Botuliinitoksiinipistokset – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin
Pitäisikö botoxia pelätä? Näkyykö tulos heti?
Nenää ei voi jättää huomiotta
Tiesitkö, että ihmisen nenä ja korvat kasvavat koko elämän?
Keskustelu muuttujan kanssa: Miten unelmista tulee totta
Keskustelu Katin kanssa rintojen suurennuksen jälkeen.
Keskustelu muuttujan kanssa: Uusi elämä nenän ja rintojen korjauksen jälkeen
Ingan poikkeuksellinen muuttuminen.
Rasvaimu – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin
Mitkä ovat yleisimmät myytit ja mikä on totuus?
Huulten suurennus – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin
Kaikki, mitä sinun pitäisi tietää huulten suurennuksesta.
Mikä määrittää rintaimplantin soveltuvuuden?
Miten ”uudet” rinnat suhteutuvat kehoon?
Uusi suunta huulten suurennuksessa: lip lift takaa pysyvän tuloksen
Mikä on lip lift ja milloin se korvaa täytepistokset?
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää verisuonten laserhoidosta
Mitä tulisi tietää verisuonten laserhoidosta?
Reelikan tarina: Rasvaimun avulla eroon jenkkakahvoista
Potilaamme kertoo rasvaimukokemuksestaan.
Potilaan tarina: nielurisojen poisto paransi elämänlaatua
Voivatko nielurisat aiheuttaa terveysongelmia?
Mullistus rintakirurgiassa! Viroon ovat saapuneet uuden sukupolven anatomiset implantit
Anatomisten TrueFixation -implanttien edut.
Ensimmäistä kertaa Virossa! 360 asteen rasvaimu Christinas Clinicissä
Tiimalasivartalo, kehonympäryksen pieneneminen.
Onnellinen nainen: rintaleikkaus palautti rintani lasten syntymän jälkeen
"Halusin itselleni luonnollisemmat ja pienemmät rinnat".
Miesten intiimikirurgia – päätöksen on oltava tarkkaan harkittu!
Mutta kuka sittenkin on intiimikirurgiseen leikkaukseen soveltuva potilas?
Kauneuskirurgia: vahvasti noususuunnassa ympäri maailmaa
Kauneuskirurgian TOP5 leikkaukset.
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää bariatrisesta kirurgiasta
Mitä vaihtoehtoja bariatrinen kirurgia tarjoaa?
Olkavarren plastiikkaleikkauspotilas tunnustaa: minua hävetti kohottaa käsiäni
Kädet timmiin kuntoon.
Hyaluronihappopistokset ja PRP: kosteutettu iho ja kauniit hiukset
Kiiltävät hiukset ja hehkuva iho nopeasti oikeilla toimenpiteillä.
Kristjanin tarina: Vatsarasvasta lopullisesti eroon
Käännyin Christinas Cliniciin, kun olin päättänyt teettää vatsan ja kylkien rasvaimun. Lisäksi rasvaa poistettiin myös rinnan alueelta. Nyt, vain 2 kuukauden kuluttua toimenpiteestä, olen tulokseen erittäin tyytyväinen.
5 suositumpaa aluetta rasvaimuun
Rasvaimun tavoitteena on vartalon mittasuhteiden muuttaminen
Rasvaimu miehille: vatsa ja rinnat
Rasvaimu on miesten keskuudessa suosituin esteettisen kirurgian toimenpide.
Kumoamme myyttejä rasvaimusta: Rasva ei tule takaisin
Katsomme lähemmin, mitä tapahtuu ihmisen kehossa rasvaimun jälkeen.
Vuosi leikkauksen jälkeen: mahapannan asentaminen
Painoaan pudottaneen Sandran kokemukset mahapannan asentamista.
Ylimääräisen ihon poisto merkittävän painonpudotuksen jälkeen
Ylimääräisen ihon poisto koko vartalolta – kiireestä kantapäähän.
Helena Mang: rintaimplanttien uusintaleikkaus 10 vuoden jälkeen
Helena jakaa kokemustaan rintojen suurennusleikkauksesta.
Liikakarvoitus kasvoissa: laserhoito auttaa pääsemään lopullisesti eroon epätoivotusta karvoituksesta
Christinas Clinicin potilas kertoo laserepilaatio-kokemuksestaan.
Paketti äiskeille – vatsa ja rinnat
Vatsan ja rintojen korjausleikkaus auttaa palauttamaan vartalon raskautta edeltävään kuosiin.
Lihavuusleikkaus – terveyden ja elämänlaadun parantaja
Bariatrinen kirurgia – kenelle ja miksi?
Intiimikirurgia naisille
Intiimialueen ongelmissa auttaa intiimikirurgia.
Intiimikirurgia miehille – nopea ja tehokas
Suurimman tyytyväisyysprosentin varmistava toimenpide.
Laajennettu takuu 5Y Motiva Program
Motiva tarjoaa kahta erilaista takuuta.
Katrin Väli: kokemus silmäluomien korjausleikkauksesta Christinas Clinicissä.
Aerobic-ohjaaja ja kosmetologi Katrin Välille tehtiin heinäkuussa Cristinas Clinicissä silmäluomien korjausleikkaus ja nyt hän jakaa kokemuksiaan.
6 kuukautta mahapannan asettamisesta – Kristiinan ja Sandran tarina
Painonpudottajat Kristiina ja Sandra kertovat tähänastisista kokemuksistaan, vilpittömästi ja avoimesti.
Tarjous miehille: rasvaimu vatsan & kylkien alueelle + sixpackin muotoilu
Kauniit vartalomittasuhteet lyhyemmässä ajassa ja edullisemmin.
Asiantuntijana selittää: mahapanta tarkoittaa yksilöllistä painonpudotusta
Yhä useammin klinikallemme tulevat potilaat, jotka haluavat teettää mahapantaleikkauksen. Christinas Clinicin johtaja Brit-Carmen Norlan selittää, mikä voi olla tämän nousevan trendin takana.
Haastattelemme painonpudottajaa: Kristiina on huolissaan terveydestään
Christinas Clinicin painonpudotusprojektin toinen osallistuja on Kristiina, jolle helmikuussa tehtiin pantaleikkaus.
Suomalainen huippukirurgi Christinas Clinicissä
Christinas Clinicin kanssa aloitti myös yksi Suomen parhaista plastiikkakirurgeista dr Asko Salmi.
Haastattelemme laihduttajaa: Sandra pudottaa painoaan
Esittelemme painonpudotusprojektin ensimmäistä osallistujaa Sandraa, jolle helmikuussa tehtiin pantaleikkaus.
Mahapanta – tehokas tapa pudottaa painoa
Sanotaan, että ruokavalion avulla laskeneen painon pystyy pitkäaikaisesti säilyttämään vain 5 % henkilöistä.
Jaanan tarina: Kauneusleikkauksen jälkeen katosivat terveysongelmat
Tulin Christinas Cliniciin, koska halusin vatsan plastiikkaleikkauksen. Minulla oli nimittäin kaksi rumaa arpea vatsan alueella: toinen navan ala- ja toinen yläpuolella. Mutta klinikalta poistuttuani olin yhtäkkiä päässyt eroon pitkäaikaisesta sairaudestani ja lisäksi näytin aivan alusvaatemallilta.
Dr. Asko Salmi leikkaa vastedes Tallinnassa
Tunnustettu plastiikkakirurgi dr. Asko Salmi aloitti potilaiden leikkaukset Tallinnassa, Christinas Clinicissä. Mutta konsultaatioon ja jälkihoitoon potilaat voivat kuitenkin edelleen tulla Helsinkiin, Sairaala KL klinikalle.
Keskustelu ihmeellisen muuttujan kanssa: miten Avo sai uuden nenän
TV-ohjelman "Minun ihmeellinen muuttuminen" kevätkauden ensimmäinen potilas oli Avo, parrakas hiidenmaalainen mies, joka lapsuudessa oli saanut nenävamman. Kun hän saapui klinikkaan, nenänsä oli täysin vinossa, mutta hänen poistuttuaan klinikalta liikennepoliisi enää ei tunnistanut häntä valokuvista. Lue haastattelua, jossa Avo kertoo itse lähemmin ihmeellisestä muuttumisestaan.
Keskustelu: Kati pääsi eroon roikkuvasta vatsasta
Kati on nuori nainen, joka oli jo pitkään kamppaillut ylipainon kanssa. Vaikkakin hän pääsi liikapainosta leikkauksen avulla nopeasti eroon, sitä seurasivat jo uudet haitat. Lue lähemmin, millaisin ongelmin Kati otti yhteyttä TV-ohjelmaan „Minun ihmeellinen muuttuminen“ ja miten ne ratkaistiin klinikallamme.
Keskustelu muuttujan kanssa: Karin löysi itsevarmuuden uuden nenän ja rintojen ansiosta
Neljän lapsen äiti Karin tuli klinikallemme valtavan nenän takia, joka oli koko eliniän ajan vaikuttanut turmiollisesti hänen itseluottamukseen. Hän halusi myös rintojen suurennuksen ja tarvitsi vatsan plastiikkaleikkauksen. Ensimmäistä kertaa elämässään Karin voi nyt peiliin katsoessaan sanoa: Kyllä, olen kaunis nainen!
Helsingin Sanomat. Lihavuuskirurgia voi olla tehokas ratkaisu tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon
Liikalihavuus altistaa tyypin 2 diabetekselle, joka seuraa potilasta läpi elämän. Viimeisimmät tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että avain tämän sairauden ennaltaehkäisemiseen ja lievittämiseen voi joissakin tapauksissa piillä lihavuuskirurgiassa.
Milloin kannattaa suosia rintojen kohotusta?
Jos nainen syystä tai toisesta ei ole tyytyväinen rintoihinsa, niin ensimmäisenä asiana hän harkitsee implanttien laittoa. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että implantti lisää rinnan kokoa, mutta ei jokaista rintaa välttämättä tarvitse suurentaa. Joissakin tapauksissa rintojen kohotus saattaa osoittautua niin paljon paremmaksi ratkaisuksi, että potilas tulosta nähdessään luopuu implanttien ajatuksesta kokonaan.
Tarjous äideille: rinnat & vatsa. Toinen leikkaus – 10 %
Tule kahteen leikkaukseen yhtä aikaa ja säästä sekä aikaa että rahaa.
Implanttien kooista & asennusmahdollisuuksista
Kun Yhdysvalloissa tehdään kauneuskirurgisista leikkauksista enin rasvaimua ja Iranissa nenän korjausleikkauksia, niin Suomessa suurin kysyntä kohdistuu rintaleikkauksiin. Seikka, että suomalaiset naiset usein kaipaavat rintoihinsa nimenomaan lisää täyteläisyyttä, ei ole lainkaan huono uutinen. Rintojen suurennuksessa käytettävät tekniikat ja materiaalit ovat merkittävästi kehittyneet ja oikeita valintoja tehdessä saavutetaan esteettisesti nautittava tulos.
Millainen on hyvä rintaimplantti?
Kaksi tärkeintä avainsanaa, johon nykyään implanteista puhuessa erityistä huomiota kiinnitetään, on niiden turvallisuus ja luonnollisuus. Näitä tavoitteita auttavat toteuttamaan implantin pintarakenne, käytetty geeli ja muoto.
Rintojen suurennus – myytit & todellisuus
Aikakauslehtemme lukijat näkevät paljon vaivaa ihanteellisen vartalon eteen. Valitettavasti aina ei ole mahdollista saavuttaa kaikkia ihannetavoitteita vain pelkkien voimalaitteiden ja tahdonvoiman avulla. Ajankohtaisia aiheita ovat vartalonsuhteet ja -estetiikka sekä Shakespeare-tyylinen kysymys “laittaisinko tekorinnat vai en”. Foorumit, blogit yms. media on täynnä erilaisia mielipiteitä, asenteita ja myyttejä. Menimme siis suoraan alan huipputekijöiden puheille. Keskustelukumppaniksi valitsimme Brit-Carmen Norlanin, joka johtaa Tallinnassa toimivaa esteettisen kirurgian klinikkaa Christinas Cliniciä.
Miten ylläpitää rintojen hyvä ulkonäkö?
Olipa naisen rinta tänään kuinka kaunis tahansa, ilman kunnon tukea ne painuvat huomattavasti alaspäin jo 5-10 vuodessa. Mitä painavampi on rinta, sitä enemmän tukea on rintaliivien myös tarjottava.
Älkäämme unohtako mittasuhteita
"100-100-100. Rouva, mihin teemme vyötärön?“ Niin kysyy anekdootissa räätälimestari, mutta tämä vitsi osuvasti hyvin myös kauneuskirurgiaan. Juuri vartalon oikeat mittasuhteet ovat nämä tavoitteet, joita lähinnä yritämme klinikassamme saavuttaa.
Esteettinen kirurgia – nouseva trendi miesten keskuudessa
Vuosina 2010–2013 on miespotilaiden määrä Christinas Clinicissä kolminkertaistunut. Samalla kun lisääntyy miesten kiinnostus omaa terveyttä kohtaan, kasvaa myös heidän halu huolehtia ulkonäöstään.
Potilaan tarina: Botox käänsi hikihanat kiinni
Eräs potilaamme kirjoittaa kokemuksistaan hikoilua estävistä Botox-pistoksista.
Langat tukevat lihaksia, facelift kiristää myös ihoa
Kasvojen veltostuneet lihakset eivät välttämättä aiheuta faceliftin tarvetta. Sopivana väliportaana ovat kirurgiset langat, jotka kohottavat kasvojen lihaksia ja ihonalaisia kudoksia. Faceliftiä kannattaa ajatella vasta sitten, kun on syntynyt liikaihoa.
Täytepistokset versus rasvansiirto – kumpi sopii minulle?
Joidenkin kauneustoimenpiteiden kuvaukset ovat usein niin samankaltaisia, että pakostakin syntyy kysymys: kumpi näistä sopii juuri minulle? Täytepistokset ja rasvansiirto ovat kaksi eri toimenpidettä, mutta kummankin tavoitteena on täyttää kuoppia ja veltostuneetta ihoa.
Botoxia ei kannata pelätä
Tänään kerromme lähemmin ihmisen päästä ja kasvoista. Tiesitkö, että jos kasvoista yhdistetään samat puoliskot, niin peilistä katsoo aivan toinen ihminen. Jos ihmisen yhdestä kasvopuoliskosta tehdään yhdet symmetriset kasvot ja toisesta puoliskosta toiset symmetriset kasvot, niin saamme kaksi täysin erilaista ihmistä?
Kehoni muutokset ajassa
Christinas Clinic on 24 vuoden aikana palvellut yli 19,000 potilasta. Tämän ansiosta olemme pystyneet havaitsemaan virolaisten fysiologisten erikoisuuksien kehittymistä ajassa ja myös etsimään muutosten syysuhteita tottumuksiin ja elämäntyyliin. Niin pitkäaikaista ja laajan otoksen käsittävää tarkkailua kutsutaan tiedekielellä longitude- eli pitkittäistutkimukseksi.
Motiva-implantaatti tallentaa tuotetiedot sähköisesti
Nykyajan rintaimplantit on tarkoitettu pysymään kehossa läpi elämän. Yhtä pitkään pitäisi säilyä myös niiden tuotetiedot ja takuu, mutta papereilla on taipumus kadota. Siksi antaa Motiva implantaateille mukaan sähköisen passin.
Motivan rintaimplantit merkitsevät uutta aikakautta
Vaikkakin me usein saamme tietoa markkinoille tulleista aivan uusista tai täydellistetyistä implantaateista, niiden valmistamisessa ei ole viimeisen 20 vuoden aikana tapahtunut periaatteellisia muutoksia. Motivan edistysaskeleet innovatiivisten ratkaisujen löytämisessä ansaitsevat täten erityistä tunnustusta – merkittävimmät muutokset ovat tapahtuneet niin implantaattien kuoren ja muotojen kuin turvallisuuden tasolla.
Klinikkamme on hankkinut alan viimeisintä tekniikkaa edustavan rasvaimulaitteen EVA sp6
Kyseessä on belgialaiseen EUROMI N.I.L -tekniikkaan perustuva laite. Nutational Infrasonic Liposculpture on pientaajuista oskillaatiota käyttävä rasvanpoistolaite. Järjestelmä on niin CE:n kuin FDA:n sertifioima.
Viikonlopun aikana nuoremmaksi
Ajallemme tyypillinen nopeatempoinen elämä edellyttää myös kirurgialta nopeita toimenpiteitä. Viikkojen pituiset toipumisajat eivät usein tule kysymykseenkään. Tämän vuoksi on lankojen suosio kasvussa myös Christinas Clinicissä.
Onko sinulla kysymyksiä?
Pärnu mnt. 67A, 6. krs, Tallinna|Tel 604 9000|info@cc.ee| © 2024 Christinas Clinic
Erikoissairaalan toimilupa L04979 (säätiö SA Christinas Clinic)|Erikoissairaanhoidon toimilupa L04954 (CBF Medical OÜ)