![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/sigrid_cc_thumbnail-495x400.jpg)
Olkavarren plastiikkaleikkauspotilas tunnustaa: minua hävetti kohottaa käsiäni
Christinas Clinicin potilas Siiri kertoo kokemuksestaan liittyen olkavarren plastiikkaleikkaukseen.
“Käytin aina pitkähihaisia vaatteita, jopa kesällä, kun sää oli lämmin ja aurinko paistoi.”
Karistin mahalaukun kavennusleikkauksen ansiosta yli 90 kiloa, mutta siitä huolimatta en ollut täysin tyytyväinen ulkonäkööni. Vaikka painoin nyt huomattavasti vähemmän ja olin päässyt eroon rasvasta, vartalooni oli jäänyt valtava määrä ylimääräistä roikkuvaa ihoa. Suurena ongelmana olivat esimerkiksi kädet, koska käsien iho ei palaudu ennalleen, jää roikkumaan ja on erittäin rumaa. Olin todella onneton. Ylimääräinen iho aiheutti myös ihoärsytystä ja hygieniaongelmia. Minua hävetti kohottaa käsiäni ja käytin aina pitkiä hihoja, jopa kesällä, kun sää oli lämmin ja aurinko paistoi.
Sitä paitsi minun oli hyvin vaikeaa löytää itselleni sopivia vaatteita, koska kaikki ne, jotka istuivat hyvin muualla vartalolla, olivat käsivarsilla kapeita. Minun oli valittava venyvät tai olkapäiden ja käsivarsien kohdalla leveät vaatteet. Niinpä en kokenutkaan laihtumisestani ilon täyteyttä ja jouduin edelleen käyttämään väljempiä vaatteita kuin olisin halunnut.
“Ei mitään kipua… joskus jopa unohdin, että olin äskettäin tullut leikkauksesta.”
Päätin kääntyy ongelmassani Christinas Cliniciin. Leikkaus ja siitä toipuminen sujuivat tosi nopeasti – en tuntenut lainkaan kipua tai mitään epämukavuuden tunnetta ja jo seuraavana päivänä minut päästettiin kotiin. Voisin tehdä kaikkea, joskus jopa unohdin, että olen äskettäin tullut leikkauksesta ja jouduin muistuttamaan itselleni, etten saa nostaa käsiäni kovin korkealle. Tänään, kun leikkauksesta on kulunut lähes vuosi, myös arpeni eivät näy enää.
“Kädet timmiin kuntoon.”
Olen hyvin tyytyväinen leikkauksen tuloksiin. Minun ei tarvitse enää hävetä löysää ihoani, minulla on kauniit hoikat käsivarret ja pukeudun mielelläni lyhythihaisiin vaatteisiin. Ylimääräisestä ihosta vapautumisen lisäksi saivat käteni leikkauksen ansiosta myös timmiin kuntoon.
Teksti on muuttumattomana.
Huomio! Kyseessä on terveyspalvelu. Christinas Clinicillä on Viron Terveysviraston myöntämä toimilupa L04361 (CBF Medical OÜ). Leikkauksia ja hoitotoimenpiteitä suorittavat terveydenhuollon ammattihenkilöt.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/sigrid_cc_thumbnail-495x400.jpg)
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/AdobeStock_340081557-495x400.jpeg)
Vartalon muodon muuttaminen on mahdollista – 360° Body Lift -leikkaus voi auttaa sinua saavuttamaan viehättävän tiimalasivartalon.
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/DSC09365-1-495x400.jpg)
Christinas Clinicillä aloitti työt Pohjoismaiden plastiikkakirurgian huippunimi
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/sigrid_featured_image-495x400.jpg)
Vatsan muotoilu palautti elämänhalun kolmosten kantamisen jälkeen
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Kingituscopy-e1576662631378-280x218.jpg)
Paketti äideille: rinnat & vatsa
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/liisi_lugu_1_signature-280x218.jpg)
Liisin tarina: Rasvaimu, joka muutti elämää
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/lipo-2_-copy-280x218.jpg)
Lipoödeema – rasva, joka katoaa vain kirurgin käsissä
![rasvaimu](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/gustavo-scafeli-s7wCDjb-p1E-unsplash-280x218.jpg)
Rasvaimu 360: kun karanteeni oli vaikuttanut tuhoisasti keskivartalooni
![mommy makeover, mommy makeover, emade imeline muutumine, emade pakett, esteetiline kirurgia, ilukliinik, Christinas Clinic, tv3, Duubel, minu imeline muutumine, iluoperatsioon, ilukirurgia, iluoperatsioonid, rindade tõstmine, kõhuplastika, diastaas, lõuaimplantaat, lõua endoproteesimine, lõua korrigeerimine implantaadiga, rasvasiirdamine näopiirkonda, silmalaugude plastika, ilusüstid, täiteüstid, huulte suurendamine, huulte korrigeerimine, botox, botoks, botuliintoksiini süstid, täiteüstid, miimikakortsud, Mommy makeover Tallinn, ilukirurgia Tallinnas, plastikakirurg, plastiline kirurgia, ilukirurg, äitien ihmemuutos, äitipaketti, esteettinen kirurgia, kauneusklinikka, Christinas-klinikka, tv3, Tupla, ihmeellinen muutokseni, kauneuskirurgia, kosmeettinen kirurgia, kauneuskirurgiat, rintojen lisäys, vatsakirurgia, diastaasi, leukaimplantti, leuan endoproteesit, leuan korjaus , silmäluomen muovit, kauneusinjektiot, täyteaineet, huulten lisäys, huulten korjaus, botox, botox, botuliinitoksiininjektiot, täyteaineet, matkimat ryppyjä, Äiti-muunnos Tallinna, kosmeettinen kirurgia Tallinnassa, plastiikkakirurgi, plastiikkakirurgia, kosmeettinen kirurgi, чудесное изменение матери, пакет для матерей, эстетическая хирургия, клиника красоты, клиника Кристинас, tv3, Double, мои чудесные изменения, косметическая хирургия, косметическая хирургия, косметические операции, увеличение груди, абдоминальная хирургия, диастаза, имплантация челюсти, эндопротезирование челюсти, восстановление челюсти , пластика век, косметические инъекции, пломбирование, увеличение губ, коррекция губ, ботокс, ботокс, инъекции ботулинического токсина, пломбирование, мимические морщины, макияж мамы Таллинн, косметическая хирургия в Таллине, пластический хирург, пластическая хирургия, косметический хирург,](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/mommy-280x218.jpg)
Mommy makeover – tarvepohjainen palvelu vai onnistunut mainoskampanja?
![mommy makeover](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/veroonika_before_after_rinnad-3-280x218.jpg)
8 lapsen synnytyksen jälkeen: kokemus “äidit taas kuntoon” paketin kanssa
![Minu imeline muutumine, 360 degree liposuction, selja rasvaimu, rasvavoldid seljal, back liposuction, midsection liposcution, 360 degree liposuction, liposuction, rasvaimu, липосакция, 360 kraadi rasvaimu, kehaproportsioonid, liivakellafiguur, fat, plastiikkakirugia, ilukliinik, plastiline kirurgia, esteetiline kirurgia, esteetilise kirurgia kliinik, kauneusklinikka, esteettinen kirurgia, esteettisen kirurgian klinikka, kauneusklinikka Virossa, esteettinen kirurgia Helsingissä, косметологические операции, пластическая хирургия в Таллине, kauneusleikkaukset, plastiikkakirurgia, plastikakirurg, plastic surgeon Tallinn, plastiikkakirurgi, beauty clinic, aesthetic surgery clinic, plastic surgery clinic Tallinn, surgery Tallinn, aesthetic surgery Estonia, клиника красоты, эстетическая хирургия, клиника эстетической хирургии, пластическая хирургия, клиника пластической хирургии, Christinas Clinic, iluoperatsioonid, dr Ants Viiklepp, laserprotseduurid, iluoperatsioon, ilulõikused Tallinnas, ilukirurgia, Merike Minu imeline muutumine, kõhuplastika, rindade vähendamine, kaalukirurgia, maovähendus, kehakaalu vähendamine, käteplastikad, weight loss surgery,eyelid surgery, silmalaugude plastika, näo korrigeerimine, facelift, breast lift, rindade tõstmine,](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Merike-Mandel-foto-J.Faizullin-15-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: Kun paino alkaa haittaa elämää
![ilukliinik](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/CC_meist_op-280x218.jpg)
Kokemus vatsan korjausleikkauksesta: se ei ole pelkkä kauneusleikkaus
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Veroonika-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: Veroonikan kokemus esteettisestä kirurgiasta
![bariaatriline kirurgia](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/ULVI-RIR-prast-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: Ulvin uusi elämä esteettisen kirurgian jälkeen
![diastaas](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/IMG_1074-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: Janen itseluottamuksen palautti kauneuskirurgia
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/M-279-of-500-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: kauneustoimenpiteet palauttivat nuorekkaan ulkonäön
![nina plastika](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/I.Prakson.foto-J.Faizullin-2-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: Uusi elämä nenän ja rintojen korjauksen jälkeen
![rasvaimu](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/rasvaimu-280x218.jpg)
Rasvaimu – vastaukset usein toistuviin kysymyksiin
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/TISSID-280x218.jpg)
Kauneuskirurgia: vahvasti noususuunnassa ympäri maailmaa
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/M-179-of-500-e1538988565328-280x218.jpg)
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää bariatrisesta kirurgiasta
![rasvaimu](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Untitled-1-280x218.jpg)
5 suositumpaa aluetta rasvaimuun
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Laser_habe-280x218.jpg)
Liikakarvoitus kasvoissa: laserhoito auttaa pääsemään lopullisesti eroon epätoivotusta karvoituksesta
![vatsa ja rinnat](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/CC-emadepaev_2017-koduleht-1-280x218.jpg)
Paketti äiskeille – vatsa ja rinnat
![eyelid surgery](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Katrin3-1-280x218.jpg)
Katrin Väli: kokemus silmäluomien korjausleikkauksesta Christinas Clinicissä.
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/6-kuud-kaalulangus-280x218.jpg)
6 kuukautta mahapannan asettamisesta – Kristiinan ja Sandran tarina
![maopael](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Kristiina-280x218.jpg)
Haastattelemme painonpudottajaa: Kristiina on huolissaan terveydestään
![kaalukirurgia](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Sandra-280x218.jpg)
Haastattelemme laihduttajaa: Sandra pudottaa painoaan
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/admin-ajax.php-2-280x218.jpeg)
Jaanan tarina: Kauneusleikkauksen jälkeen katosivat terveysongelmat
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/AVO-280x218.jpg)
Keskustelu ihmeellisen muuttujan kanssa: miten Avo sai uuden nenän
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/KatiMoro4-280x218.jpg)
Keskustelu: Kati pääsi eroon roikkuvasta vatsasta
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Nagel-280x218.jpg)
Keskustelu muuttujan kanssa: Karin löysi itsevarmuuden uuden nenän ja rintojen ansiosta
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Kingituscopysoome-280x218.jpg)
Tarjous äideille: rinnat & vatsa. Toinen leikkaus – 10 %
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Fotolia_60097895_M-280x218.jpg)
Älkäämme unohtako mittasuhteita
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Uuspilt-280x218.jpg)
Esteettinen kirurgia – nouseva trendi miesten keskuudessa
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Fotolia_66463059_M-280x218.jpg)
Potilaan tarina: Botox käänsi hikihanat kiinni
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/pg9-1-1-280x218.jpg)
Kehoni muutokset ajassa
![](https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/EVA_sp7-c-en-280x218.jpg)
Klinikkamme on hankkinut alan viimeisintä tekniikkaa edustavan rasvaimulaitteen EVA sp6
Onko sinulla kysymyksiä?
Pärnu mnt. 67A, 6. krs, Tallinna|Tel 604 9000|info@cc.ee| © 2024 Christinas Clinic
Erikoissairaalan toimilupa L04979 (säätiö SA Christinas Clinic)|Erikoissairaanhoidon toimilupa L04954 (CBF Medical OÜ)